Ahvenanmaa kruunasi kauden

24.08.2009

Paf Open 2009 Ahvenanmaalla antoi meille mahdollisuuden pelata ensimmäistä kertaan World Tourin pääsarjassa maapaikan avulla. Olimme samalla myös kolmas suomalainen pari, joka on pelannut pääsarjassa World Tour osakilpailussa.

Rankingin mukaisesti ensimmäiselle kierrokselle tiesimme saavamme vastaan yhden maailman kovimmista pareista. Yllätyksenä tuli, että ensimmäisen kierroksen vastustaja olikin brasialaispari Larissa / Juliana. Tämä kuultuamme mietimme jo paluulaivaa kotiin samaisena iltana. Onneksi kuitenkin nukuimme yön yli hyvin, ja aamulla heräsimme aamutreeneihin kuudelta, jonka jälkeen santsasimme mukavan aamiaisen. Ottelu pelattiin 9.50 Center Courtilla. Ensimmäinen erä meni pitkälti vastustajan hyvyyden piikkiin, mutta myös meidän riskisyöttömme piikkiin, joka ei valitettavasti osunut kenttään. Oma side out toimi varmasti parhaiten koko kesänä, mutta niin toimi kyllä kaverinkin. Merja otti kuitenkin kolme torjuntaa, ja muutama puolustuskin saatiin kentästä. Syöttöpeli saatiin toiseen erään kuntóon, ja Kirsi sai tilille muutaman ässänkin. Kokemuksena aivan mieletön. Erät meni odotetusti suoraan 2-0 (21-9, 21-14).

Merja Korhosen ja Larissan videohaastattelu on nähtävissä tästä:
 
 
Tunnelmat pelin jälkeen:
 

Toiseen otteluun vastaan asettui Georgialaispari (jotka olivat lähtöisin brasiliasta), jolla kokemusta löytyi myös Olympialaisista Saka/Rtvelo. Tämä ottelu oli selkeästi tiukempi, ja mahdollisuudet ainakin ensimmäsen erän voittoon olisivat olleet olemassa. Vaikka pelasimme tasaisesti aina 15 pisteeseen saakka, vastustaja kuitenkin hoiti erän loput mallikkaasti. Kokemuksella on varmasti juuri näihin erän loppuihin osuutta ja arpaa! Erät 2-0 (17-21, 12-21). Lopullinen sijoituksemme 25.s., jolla ansaitsimme mukavasti rankingpisteitä ensi kaudelle sekä muutaman dollarin.

SUOMALAISET PAF OPENISSA:

Nyströmit, sijoitus 17.
Hyttinen/Korhonen, sijoitus 25.
Hakalat, sijoitus 25.
Haavisto/Vahela, sijoitus 25.
Korpisaari/Heikura, sijoitus 41.
Koljonen/Pekkarinen, sijoitus 41.
Maijala/Säisä, sijoitus 33.
Keskitalo/Seppänen, sijoitus 41.
Tommola/Palonen, sijoitus 57.
Koponen/Peltonen, sijoitus 57.

 

Kausi huipentui tähän turnaukseen ehdottomasti. Kokemuksia sateli pilvin pimein. Saimme tästä hyvän ponnahduslaudan ensi kautta ajatellen. Huomasimme, että pelkästään Suomessa pelattavat pelit eivät riitä mikäli kehitystä aikoo jatkaa. Ensi kaudelle teemme päätöksiä kahden viikon aikana, ja päätöksistä tiedotamme heti, kun tiedämme niistä itse. Off-Seasonin aloitamme kahden viikon ansaitulla lomalla harjoittelusta.

Kiitos erityisesti kaikille meitä tukeneita, niin perheenjäseniä kuin yhteistyökumppaneita. Ilman Teitä emme olisi tässä.


NettiTieto Oy