Tampereen Grand Slam osakilpailu pelattiin Hakametsän jäähallin eteen rakennetuilla beach volley kentillä. Meininki turnauksessa oli huikea ja yleisöä oli saapunut turnaukseen runsain joukoin.
Meidän osaltamme turnaus alkoi lauantaina pelillä Mäki-Valtari/Rinne paria vastaan. Vastustaja pelasi hyvää puolustuspeliä, mutta saimme omalla normaalipelillämme hoidettua pelin selvästi 2-0. Toiseen peliin lähdimme haastamaan turnaukseen ykköseksi sijoitettua Arminen/Arminen paria vastaan. Pelasimme varmasti kesän parasta peliämme, ja alku lähti hyvin käyntiin. Saimme rikottua vastustajan vastaanottoa, ja oma side out -pelimme toimi lähes moitteettomasti. Yleisö oli hyvin ottelussa mukana ja saimme hienon pelifiiliksen. Voitimme ottelun suoraan kahdessa erässä ja etenimme ensimmäistä kertaa suoraan välierään voittajakaavion kautta.
Sunnuntain välieräpeli oli tappiokaavion puolelta tullutta paria Koljonen/Pekkarinen vastaan. Ottelussa näkyi selvästi kovat panokset, sillä kumpikaan ottelun joukkue ei tänä kesänä ollut selvinnyt finaaliin saakka. Välieräpelejä meille on kesän aikana tullut jokaisessa turnauksessa, joten rutiinilla saimme pelin hoidettua kolmannessa erässä kovilla ratkaisuilla (2-1).
Saavutimme siis välierävoiton kautta osakilpailun finaalipaikan ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Finaaliin lähdimme ennakolta haastajina paria Lahti/Lehtonen vastaan. Saimme lämmittelyssä hyvä pelivireen, mutta Mtv3 kanavan lähetysselvitysten vuoksi jouduimme odottelemaan vartin verran ottelun alkamista. Odottelu ilmeisesti vaikutti peliimme ja alku oli heikko osaltamme. Ensimmäinen erä melko selvästi vastustajalle, mutta seuraavaan erään pyrimme parantamaan omaa side out - peliä sekä pahentamaan omaa syöttöä. Vastustaja sai hyvä edun sormipassin käytöstä, ja passitarkkuuden ansiosta hyökkäys oli tuhoisaa meidän puolustukselle. Toinen erä oli lähes koko erän ajan hallinnassamme ja saimme oman pelin normaalille tasolle. Kuitenkin Lahti/Lehtonen oli lopussa parempi ratkaisuissaan, ja jouduimme nielemään tappion suoraan kahdessa erässä. Harmittavasti turnauksen heikoin pelimme sattui tähän tärkeimpään peliin.
Kokonaisuudessaan turnaukselle annamme arvosanan yhdeksän, ja olemme jo melkein tyytyväisiä. Jotain jäi kuitenkin hampaan koloon, joten on mukava jatkaa kautta vielä Sm-finaaleihin ja sieltä suoraan Ahvenanmaalle World Tour -osakilpailuun. Niissä turnauksissa pääsemme kuittamaan tämän tappion :) Finaalitunnelma on nyt koettu ja ainoastaan voitot kelpaavat meille tästä eteenpäin!
Kaikki joukolla rautatien torille Helsinkiin 15-17.8 ja sieltä laivalla Ahvenamaalle!
KATSO FINAALI:
FINAALI katsomo.fi - palvelussa